Olen aikaisemmin kirjoittanut lemmikeistäni ja niiden merkityksestä minulle. Minulla oli kaksi kania. Eilen jouduin luopumaan niistä.
Valitettavasti kanit syövät pääsääntöisenä ruokanaan heinää. Heinä jokapäiväisenä altistuksena on pienen perheemme jäsenille vaarallisen allergisoivaa, joten jouduimme tekemään valinnan rakkaiden lemmikkiemme ja terveytemme välillä. Päätös kaneista luopumisesta oli tuskallinen prosessi, joskin vaihtoehtoja ei juuri ollut. Totuushan on, että pienet heinää puputtavat ystävämme olisivat eläneet vielä ehkä noin kuudesta kahdeksaan vuotta – tämä on pitkä aikaa hengittää sisäänsä jokapäiväisesti jotain, jolla on fyysisiä vaikutuksia hengityselimien toimintaan.
Välillä tosissani ajattelin, että kyllähän tässä voisi vähän sairastaakin. Mutta järki jyräsi yli.
Annoin ystävälleni tehtäväksi etsiä kaneille uuden kodin. En olisi pystynyt tekemään sitä itse.
Eilen Belle ja Hämy lähtivät ystäväni luo. Tänään ne jo pääsevät uuteen kotiinsa. Koti kuulosta mahtavalta asuinpaikalta nuppusille: ne saisivat olla paljon vapaana, niistä oltaisiin kiinnostuneita, ne saisivat paljon hellyyttä – kaiken kaikkiaan kuulosti siltä, että ne olisivat todella rakastettuja.
Vaikka eron tuska on sietämätön, olen onnellinen, että näille kahdelle hyvin aktiiviselle kanille löytyi juuri niille sopiva koti. Se on rauhoittava ajatus.
Me selviämme. Kaikki me.