Tikan kuolemaa seuranneen vuoden asuin yksikseni. Ilman lemmikkiä. Aluksi elämä tuntui jopa tyhjältä – oli kurja tulla kotiin, kun kukaan ei tervehtinyt. Mutta totuin siihen pikkuhiljaa.
Tika kuoli keväällä. Seuraavana syksynä kaneihin hurahtanut ystäväni muutti Turkuun. Olen aina pitänyt kaneja hiukan semmoisina ja tämmöisinä – passiivisina möllyköinä. Ystäväni kani Bamina on kuitenkin täysin erilainen, kuin mikään aikaisemmin kohtaamani: se on sosiaalinen, aktiivinen ja puuhastelevainen pikku karvaturri. Kaiken lisäksi se näyttää hauskalta. Se on rodultaan leijonanharjas, joiden ominaisin ulkonäköpiirre on kaulaa ympäröivä harjas. Tämä karvamäärä ja pienet pyöreät pystykorvat yhdistettynä kahteen kauniiseen ruskeaan nappisilmään tekivät ystäväni pupusta oikein hellyttävän ilmestyksen.
Ystäväni asui lähellä, joten puolen vuoden ajan sain Baminan kautta tutustua kanien maailmaan. Sain huomata, kuinka läheisyyttä rakastavia lemmikkejä ne ovat – hakevat silityksiä ja pussailevat. Lisäksi niiden vilpittömiä tunteita on hauska seurailla – kanista näkee, koska sitä pännii jokin asia ja toisaalta se saa ihastuttavia riemuhepuleita ollessaan iloinen jostakin.
Sain myös kuulla, että kanit voivat elää jopa kymmenenkin vuotta.
Kun Bamina sitten seuraavana keväänä sai kolme terhakkaa poikasta, kävin katsomassa niitä lähes päivittäin. Yksi niistä kasvoi suloisuudellaan sydämeeni kiinni ja kysyin, josko ystäväni voisi myydä tai sijoittaa sen luokseni muutamaa poikuetta vastaan. Teimme poikasesta sopimuksen ja 8 viikon ikäisenä se muutti luokseni. Nyt minullakin on pupu – Belle.
Belle suhtautuu varovaisen uteliaasti uusiin asioihin.
Karvakamut Belle & Hämy.
Pohdin, mitä kaikkea lemmikit ovat läpi vuosien tuoneet elämääni. Sen lisäksi, että ne ovat tuoneet minulle iloa, ne ovat opettaneet minulle myös vastuuta – heti ensimmäisestä omasta lemmikistäni lähtien. Perheemme koirat olivat aikuisten vastuulla, mutta hamsterin hankinnan ehto oli, että se ei sitten jää yksin huoneeseeni: pidän sille seuraa, sekä hoidan ja siivoan sen säännöllisesti. Lupasin, sain hamsterini, ja olin lupaukseni mittainen. Siivosin häkin säännöllisesti ja pidin huolta siitä, että lemmikkini saa mahdollisimman paljon seuraani: pikkuinen Tass kävi kesällä kanssani jopa tallilla – se nukkui paitani rintataskussa samalla, kun minä lakaisin käytäviä tai jaoin heiniä.
Nykyäänkin mietin menemiseni sen mukaan, että kanini saavat säännöllisesti ruuan ja huolenpidon. Jos ne ovat sairaita, vien ne eläinlääkäriin, enkä mieti kustannuksia. Ne ovat minun vastuullani, ja minun velvollisuuteni on pitää niistä mahdollisimman hyvää huolta.
Antamani huolenpito on kuitenkin pieni hinta siitä, mitä minä saan niiltä. Saatoin aiemmin kärsiä lievistä surullisuuden ajanjaksoista, mutta niitä ei ole enää ollut aikoihin. Surullisuuteni on aina paljolti kummunnut yksinäisyydestä, mutta en ole tuntenut olevani niin toivottoman yksinäinen koko sinä aikana, kun minulla on ollut pupuja.
Lemmikit ovat luoneet elämääni positiivista flowta. Olen voinut niiden ansiosta paremmin, mikä on myös näkynyt minusta ulospäin. Olen virkeä ja positiivinen, ja kiinnostun uusista asioista ja ihmisistä. Ja kun elämässäni tapahtuu myönteisiä muutoksia, tuovat ne mukanaan lisää positiivista flowta. Tällä hetkellä minusta todella tuntuu välillä, että vain taivas on rajanani, ja pystyn melkein mihin vain, kunhan vain uskon ja yritän.
En väitä, ettenkö olisi saavuttanut nykyistä elämätilannettani ilman lemmikkejäni. En vain voi tietää, kauanko siihen olisi mennyt, jos puput eivät olisi loikkineet elämääni aloittamaan sitä myönteistä kierrettä, jossa nyt elelen.
Minun hyvä flowni alkaa siitä, että iloitsen pienistä asioista – ja kanieni ansioista minulla on joka ikinen päivä paljon pieniä ilon hetkiä.
Juuri nyt olen sairaslomalla toipumassa leikkauksesta. Onneksi Hämy ja Belle ovat täällä seuranani ja ilonani!