En tarkoita tässä piirretyillä niitä lastenohjelmia, joita tulee lauantai- ja sunnuntai aamuisin televisiosta. Tarkoitan koko perheen koko illan piirrettyjä – Disneyn, DreamWorksin, Pixarin tai jonkin muun ison tuotantoyhtiön animaatioelokuvia.
Piirretyt ovat mahtavia. Ne ovat vilpittömiä ja hyväntuulisia. Niissä suru on selvästi surua, ilo iloa ja yllättävät juonenkäänteet ennalta arvattavia. Juuri edellä mainituista syistä niitä pitäisi joskus katsoa keskittyneesti.
Aikuisen elämä on usein kiireistä ja stressaavaa. Ihmissuhteet ovat monimutkaisia ja hankalasti ymmärrettäviä. Rahahuolet voivat painaa päälle. Kaiken tärkeän ohella pitäisi ehtiä hoitamaan kotia, lemmikkejä, ystävyys- ja sukulaissuhteita sekä parisuhdetta. Joskus tulee hetki, jolloin pitäisi saada selvä irtiotto arjesta, ettei uupumus iske.
Kun haluan päästä pois keskeltä kiireen oravanrullaa, valitsen animaatioelokuvan ja heittäydyn sen vietäväksi. Juonta ei tarvitse ajatella pysyäkseen kärryillä, joten elokuvalle jää tilaa ja mahdollisuus herättää minussa tunteita ja muita ajatuksia. Animaatioelokuvia katsoessani huomaan nauravani vapautuneemmin, itkeväni surusta ja ilosta ja jopa hihkaisevani ääneen, jos jokin on suorastaan riehakkaan riemukasta. Lisäksi piirretyt usein palauttavat mieleeni elämän perusohjeita, jotka kiireen keskellä uhkaavat unohtua.
Katsoin esimerkiksi juuri tänään Wreck it Ralph :in. Ihastuttava tarina siitä, miten kaikki tulisi hyväksyä juuri sellaisena, kuin he ovat, ja antaa heille kiitosta siitä, missä he ovat hyviä ja mistä he itse nauttivat. Elokuvan anti riippuu tietenkin paljon myös siitä, minkä hahmon näkökulmasta tarinan ymmärtää.
Minä olen ihan selvästi oman elämäni Venellope.